Kiitos yhteistyökumppaneille!

Riistakoirakisa on saatu päätökseen ja kiitämme erityisesti kaikkia yhteistyökumppaneitamme, ilman heitä kisan järjestäminen ei olisi onnistunut.

Kaiken kaikkiaan Riistakoira.fi -sivusto tavoitti n. 3500 käyttäjää ja sivulatauksia tehtiin yli 20 000. Kävijäliikenne oli vilkkaimillaan kisan aikana, jolloin yksittäisenä päivänä sivustolla tehtiin sivulatauksia n. 3000/päivä.

Facebookin kautta keräsimme facebook-sivullemme yli 500 tykkääjää. Julkaisujen keskimääräinen kattavuus eli yksittäisen päivityksen näkyvyys eri silmäpareille kisan aikana oli yli 10 000.

Näytimme finaalin kritiikin kolmen parhaimman koiran osalta facebookissa livenä. Livenä kritiikkiä seurasi parhaimmillaan liki 200 katsojaa ja yhteensä kritiikki on katsottu jo n. 1000 kertaa tähän päivään mennessä.

Kiitos myös yleisölle, joka seurasi tapahtumaa aktiivisesti www-sivujen ja facebookin kautta.

bantsu

 

JAA